Seksuaalisuus ja aggressio

Maanantai 15.11.2021 - Erityistason seksuaaliterapeutti Emma Hietanen

Tämän sanaparin yhdistäminen hätkähdyttää monia, sillä helposti saattaa nousta mielikuvia väkivaltaan liittyen. Näitä ei mielletä yhteenkuuluviksi.

Seksuaaliterapeuttina olen monen kanssa keskustellut aiheesta, siitä mitä nämä tarkoittavat, kuinka ilmenevät ja miten aggressiota voisi valjastaa käyttöön parisuhteessa, ihmissuhteissa ja seksissä myönteisellä ja rakentavalla tavalla. Siis kuinka käyttää myönteistä aggressiota?

Itsekin olen usein pysähtynyt tätä pohtimaan ja tunnustelemaan kuinka nämä näyttäytyvät omassa elämässäni, esimerkiksi oman parisuhteeni sisällä.

Varsinkin naisten aggressiota kohtaan ollaan ymmällään. Kuinka voisi naisen seksiin sisältyä aggressiota ja mitä se edes käytännön tasolla tarkoittaa? Toisaalta taas miehen aggressioon mielikuvissa usein helposti liitetään toisen satuttaminen. Suoraviivaisuuden kaltaisuus, kysymätön eteneminen. Myönteisestä aggressiosta puhuttaessa asia ei ole näin. Se ei tarkoita toisen satuttamista.

Me kaikki tarvitsemme aggressiota, myönteistä sellaista, jotta tulemme tietoisemmaksi omista rajoistamme, haluistamme, omasta itsestämme ja jotta seisoisimme vakaammin ja juurevammin omassa itsessämme. Silloin on turvallisempaa kohdata myös yhdessä.

Seksuaalinen voima on meissä jokaisessa, uniikilla tavalla ilmenevää elämänvoimaa, joka kannattelee läpi elämän. Jos seksuaalisuutta itsessään painaa alaspäin ja tukahduttaa niin, ettei seksuaalienergia ja sen voima pääse ilmentymään ja elämään jollain tavalla, siitä voi tulla haasteita. Pitkään tukahdutettu seksuaalisuus ja siihen liittyvä aggressio saattaa johtaa psyyken epätasapainoon sekä aiheuttaa kehossa kipuja, vaivoja ja yleensäkin hankaluutta elää omassa kehossaan. Vyöhyketerapeuttisesta näkökulmasta katsottuna ihmisen lantio muuttuu heikoksi, energiankulku on pysähtynyt ja omilla jaloilla seisominen on heikkoa, kuin olisi vailla jämäkkää tahtoa.

Tervettä, hyvää aggressiota tarvitaan, jotta asioita saadaan tehtyä. Saadaan otettua askel, astuttua eteenpäin oman tahtotilan kanssa. Jokaisessa seksiin ryhtymisen hetkessä tarvitsemme myönteistä aggressiota, jotta homma lähtee käyntiin. Tarvitsemme myönteistä aggressiota omien rajojen asettamisessa, Ei:n sanomisessa, tosin joskus myös Kyllä:n sanominen vaatii tahtotilan ponnistuksen mikä syntyy myönteisestä aggressiosta. Aggression sisälläkin voi olla herkkä ja aistiva juurevuuden ja vahvuuden rinnalla.

Kuinka elää myönteistä aggressiota seksissä? Voiko sitä näyttää, ilmentää elein, äänin, liikkein, haluin jne.? Kuinka soveliasta on näyttää suoraan oma voimakas seksuaalinen halu ja mikä määrä halua on hyväksyttävää? Nämä liittyvät yhteen, myönteisen aggression näyttämiseen.

Joskus aggressio liitettynä seksiin voi olla pelottavaa, sillä silloin vahvat voimat voivat olla läsnä. Itseen ja omaan voimaan kytkeytyneenä seksin aikana olo saattaa kulkea kaikkivoipaisuuden ja vahvuuden tunnelmissa, voi tuntea kuinka villieläin itsessään herää. Sen vapaaksi päästäminen, näkyväksi tuleminen, vaatii rohkeutta kohdata omaa myönteistä aggressiotaan. Uskallusta jakaa hetki toisen kanssa ja uskallusta asettua siihen, mitä on vapauttaa tilaa kaikenlaiselle itsensä ilmentämiselle, myös seksin aikana.

Myönteisen aggression ilmentämiseen vaikuttaa myös ylisukupolvisuus, se kuinka suvun ihmiset ovat tähän suhtautuneet, kuinka on uskallettu/pystytty elämään omaa seksuaalisuutta todeksi sekä se, onko suvun vaiheissa kenties tapahtunut jotain seksuaalista väkivallan tekoa. Keho nimittäin muistaa. Se muistaa tapahtumia, vaikka ne eivät olisi omia laisinkaan. Sängyssäsi siis on aina läsnä sekä suvun syvä historia, että yksilön tapa olla olemassa.

Sen sijaan että aggressiota yrittää työntää pois mielestä, tunteista ja kehosta voisi olla kiinnostavaa toivottaa se tervetulleeksi näkyville ja tehdä tuttavuutta.

Myönteisen aggression kohtaaminen voi seksin aikana kuljettaa meidät paikkoihin, joihin emme tavallisesti näe. Tuolloin pääsemme kohtaamaan itsessämme ja toisissamme mahdollisesti jotakin uutta ja kiinnostavaa, sillä aggressiokin kantaa mukanaan mahdollisuuden oivaltaa jotakin itsestään. Myönteisen aggression, oman voiman kautta voi kohdata viisautta itsensä sisällä ja sitä voi käyttää elämässä energiana, jonka avulla saa asioita ja unelmia liikkeelle, saa niihin kannattelevaa tuulta alle. Sen virrassa kulkee myös luovuuden energia sekä tyydyttävä ja ravitseva seksi.

Uskallatko sinä kohdata myönteistä aggressiota itsessäsi? Minun rohkeuteni vaihtelee. Harjoittelen. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: myönteinen aggressio, kehollisuus, seksuaalisuus, seksuaaliterapeutti

Ajatuksia parisuhteesta ja seksuaalisuudesta

Maanantai 8.11.2021 - Seppo Kantola ja Emma Hietanen

Parisuhde on monisuhde

Usein kuulee asiantuntijoiden sanovan, että parisuhde on kumppanien yhteinen luomus. Mitä tällä tarkoitetaan? Aika harvinaista taitaa kuitenkin olla, että suhteesta laaditaan etukäteen suunnitelma tai sopimus.

Yleensä parisuhde alkaa muotoutua vähitellen, yhdessä keskustellen, kokeillen ja sopien. Siinä mielessä voidaan kyllä sanoa, että parisuhde on yhdessä luotu. Pitäisikö kuitenkin myös huomata ja muistaa yhdessä pohtia, keitä muita on tässä luomisprosessissa mukana vaikuttamassa, esimerkiksi:

  • Minkälaisia parisuhdemalleja kumpikin on tuonut vanhempiensa, muiden tuntemiensa läheisten parien ja omista aikaisemmista suhteistaan?
  • Minkälaista dynamiikkaa syntyy parisuhteen osapuolien eri tavoin painottuvista tarpeista. Turvallisuuden, luottamuksen ja sitoutumisen perustarpeet voivat olla erilaisia kiintymyssuhdetaustoista ja muista kokemuksista johtuen sekä hyvinkin eri tavoin painottuvia. Tällöin myös lähtökohdat perustarpeita tukeville muille tarpeille ja toiminnoille voivat olla hyvinkin erilaisia.
  • Minkälainen läheisyys ja seksi on molempia tyydyttävää
  • Miten erilaisia käsityksiä yhteensovitetaan ja riitoja ratkaistaan
  • Mistä yhdessä puhutaan ja miten toista kuunnellaan
  • Mikä tuottaa iloa
  • Minkälaista tulevaisuutta halutaan

Halusimmepa tai emme tuomme parisuhteisiimme osin tietoisesti mutta suurimmalta osalta tiedostamattamme erilaisia tunteiden käsittelyn, ajattelun ja toiminnan malleja. Niiden yhdessä tutkiminen lisää ymmärrystä osapuolien välillä. Sitä kautta turvallisuuden tunne suhteessa kasvaa ja kiintymyssuhde vahvistuu.

Seksuaalisuus suhteessa,

Ihmisen seksuaalisuus on alati muuttuva tila, joka muotoutuu elämän varrella etsien uudenlaisia tapoja ilmentyä. Seksuaalisuus yksilössä, suhteessa ja yhteisessä kohtaamisessa on laaja asia tunnusteltavaksi.

Yhteiseen hetkeen asettautuessa, siihen väistämättä vaikuttaa jokaisen subjektiivinen kokemus omasta itsestään, oma historia sekä ylisukupolvisuus. Kun seksin aikana kohdataan, on siinä aina läsnä syvä kerros historiaa sekä tämän hetken todellisuus, tila, jonka jokainen kokee omalla uniikilla tavallaan.

Seksuaalisuuden ilmentäminen ja sen toteuttaminen, itselle ja yhteisesti sopivalla tavalla, on tärkeää suhteessa. Monelle seksi on yksi suhdetta ylläpitävistä elementeistä, jolloin sitä tekee mieli vaalia ja hoitaa, ylläpitää muotoutuen eri elämänvaiheisiin sopivaksi.

Suhteessa ehkä yksi tärkein seksitaidoista on kommunikaatio, seksipuhe. On arvokasta kertoa mitä juuri minä tahdon seksiltä, mikä tuntuu hyvältä tässä kohtaa elämää ja mikä ei. On myös tärkeää asettua kuulemaan mitä toinen sanoo, mitä toinen tarvitsee ja kaipaa. Jokaisella on vastuu omasta nautinnostaan.

Seksin maailmoissa yhteinen kohtaaminen edellyttää turvan olemassaoloa, että hetkeen osallistuvat tunnistavat omat sekä toisen rajat. Seksi ja orgasmi edellyttää jonkinlaista antautumista ja antautuminen edellyttää turvaa.

Monet ihmiset kokevat seksin ravitsevuuden tärkeäksi, niin että se ikään kuin tyydyttää fyysisten tarpeiden lisäksi myös henkisiä ulottuvuuksia, esimerkiksi läheisyyden ja toisen ihmisen kohtaamisen, yhteyden muodostumisen sekä kosketuksen tuomaa hyvän olon kokemusta. Jokainen löytäköön omalle itselleen, sekä suhteen sisällä omannäköisen tavan toteuttaa sellaista seksiä, joka tyydyttää monilla eri ihmisyyden tasoilla.

Kuitenkin syystä tai toisesta, ymmärrettävästi, seksi voi ajoittain lipsahtaa suorittamiseksi, jolloin kaavamaisesti toimitetaan tietyt asiat, jotta päästään loppuun. Tällöin voi olla tärkeää yhdessä pysähtyä, hengittää ja tarkastella mitä on meneillään, tarkastella mitä on suorittamisen tarpeen taustalla. Suorittamista vähentää esimerkiksi leikki ja huumori seksin aikana. Nauru vapauttaa energiaa ja rentouttaa kehoa, se ettei asioita ota niin vakavasti vaan on lupa nauraa ja hassutella, keventää ilmapiiriä ja kuljettaa pois suorittamisesta kohti kokemista ja tuntemista. Seksi on aikuisten leikkiä, joka on vahvasti kehollinen kokemus.

Suhteen seksuaalisuudessa on tärkeää pitää yllä hengittävyys, mahdollisuus muutokseen, kasvuun ja syventymiseen. Uteliaisuus seksuaalisuutta kohtaan auttaa havaitsemaan muutoksen tuomia uusia mahdollisuuksia, sillä niitä varmasti riittää tavalla tai toisella läpi koko ihmiselämän, niin yksin kuin yhdessäkin kohdattavaksi, toivottavasti syvä lempeys ja armollisuus läsnä.

Hyvää ja ravitsevaa parisuhdeviikkoa

Toivottavat:

Seppo Kantola

Ryhmäpsykoanalyytikko, psykoterapiakouluttaja,

Psykoterapeutti VET (Valvira, Kela)

Seksuaalineuvoja SSS, seksuaali- ja pariterapeutti

seppo.kantola@luukku.com                                                                                                            

Emma Hietanen

Sairaanhoitaja AMK (psyk.)

Vyöhyketerapeutti

Seksuaalineuvoja SSS

Erityistason seksuaaliterapeutti NACS

emmahietanen@outlook.com

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: parisuhde, parisuhdeviikko, seksuaalisuus

Vyöhyketerapia ja Seksuaalisuus

Sunnuntai 4.4.2021 - Seksuaaliterapeutti, vyöhyketerapeutti Emma Hietanen

Vt.jpgMitä vyöhyketerapia on ja kuinka se voi vaikuttaa kokemukseen itsestään seksuaalisena olentona?

Kun asiakas tulee hoitohuoneelleni ja istumaan käydessään huokaisee, laskeutuu kuulemaan itseään, vointiaan sekä kehoaan, ollaan jo hyvässä alussa. Moni tulee kiireen ja stressin keskeltä, pysähtymistä kaivaten. Arjesta, jossa ei ole syystä tai toisesta ollut tilaa kuulla omaa itseään. Kuulla miltä minusta tuntuu, mitä minä tarvitsen? Miten voin? Kehohoito, jossa käydään koko keho läpi hierovin ottein, on oiva keino yllä mainittujen kysymysten äärelle pysähtymiseen. Se on myös loistava metodi hermoston rauhoittamiseen.

Vyöhyketerapia on vanha ja lempeä hoitomuoto, jolla voi hoitaa ihmistä läpi koko elinkaaren. Siitä voi saada apua monenlaisiin vaivoihin ja särkyihin, mutta ennen kaikkea vyöhyketerapia toimii ennaltaehkäisevänä hoitomuotona. Sen avulla voidaan aktivoida kehoa parantamaan itse itseään ja pitämään tasapainoa yllä. Sen avulla päästään myös ylisukupolvisten tunnetaakkojen äärelle, jotka ovat kehoomme koteloituneet.

Ihmisen keholta löytyy heijastepistejärjestelmä, jonka kautta voidaan kehoa aktivoida ja tarvittaessa rauhoittaa. Hoidon aikana käyn läpi asiakkaan koko kehon ja viipyilen niissä kohdin, joissa sitä tarvitaan. On tärkeää muistaa, että vyöhyketerapia ei koskaan korvaa lääketieteellistä hoitoa mutta mahdollisesti voi kulkea siinä rinnalla tukevana hoitomuotona. Joskus voi apu löytyä myös tätä kautta, ohi lääketieteen, sillä juurisyyt lepäävät kehon lukkojen alla.

Hoidon vastaanottaminen antaa mahdollisuuden oman kehoyhteyden vahvistamiseen ja sitä kautta kuulemaan omia tarpeitaan ja hahmottamaan omia rajojaan selkeämmin. Reilu 10 vuoden ajan, mitä olen vyöhyketerapeuttina toiminut, olen huomannut, että usein asiakkailla on haasteita kehoyhteyden kanssa. Arkielämä vie liikaa pään tasolle, jossa kuljemme ajatusten maailmassa ja on vaikeaa kuulla mitä keholla on asiaa. Tämän äärelle pysähtyminen on äärimmäisen tärkeää. Kehohoito on kuin sipulin kuorimista. Jokainen hoitokerta vie kerros kerrokselta syvemmälle, kohti omaa itseä. Jokaisella hoitokerralla keho antaa aina hieman enemmän periksi jännityksiä ja jumeja avaten, rentoutuen ja antautuen avautumaan. Keholla on luontainen tarve päästää ylimääräinen kuorma ulos. Vyöhyketerapia auttaa tässä.

Vaikka seksuaalisuus on kaikkea sitä mitä me olemme, on sen hahmottamisessa kehollisuuden kokemus hyvin olennainen osa. Meillä kaikilla, toisilla enemmän, toisilla vähemmän on omat lukkomme ja jumiutuneet energiat kehossamme. Niistä osa on perimämme siirtymiä, osa tämän elämän kolhuista syntyneitä mutta juuri nuo lukot estävät tai vähintäänkin vaikeuttavat energian virtaavaa liikettä kehossamme, jolloin vaivoja ja vaikeutta tuntea omaa kehoa voi syntyä. Ihmiskehon vahvimmat lukkotasot yleensä sijaitsevat kaulalla, rinnalla ja vyötäröllä. Minkä vaan lukon ollessa aktiivinen, se heikentää kehoyhteyttä ja energian kulkua. Näin ollen se vaikuttaa myös seksuaalisten tuntemusten kokemiseen, tiedostamiseen ja hahmottamiseen itsestään seksuaalisena olentona. 

Vyöhyketerapian avulla näitä lukkotasoja voidaan availla, jolloin keho saa mahdollisuuden järjestäytyä uudelleen, etsiä optimaalista asentoa ja tilaa, hengitys kulkee syvemmin ja energia virtaa esteettömämmin. Hoito auttaa myös nostamaan kehossa uinuvia koteloituneita tunteita pintaan, jotta niistä voi vapautua ja näin ollen kehon taakka kevenee. 

Olen vuosien varrella myös havainnut sen, että usein asiakas tuntee vain jotkut kohdat kehostaan selkeästi. Voi olla, että esimerkiksi toinen puoli kehosta tuntuu puutuneelta sitä käsiteltäessä ja siihen on vaikeaa saada tunnekosketusta. Tähän on syynsä ja ne löytyvät kehosta, kun hoitokerrat etenevät. Syitä voi olla esim. haasteet kehonkuvassa, perimässä olevat purkamattomat raskaat tunnetaakat, ankaruus itseä kohtaan ja näistä kaikista johtuva heikko kehoyhteys jne. Syitä on niin monia, kuin on ihmisiäkin.

Oman kehoyhteyden vahvistaminen, tasapainon löytäminen, omien tarpeiden ja rajojen hahmottaminen, oman kehonsa kanssa rakkaudellisessa suhteessa eläminen vaikuttavat kaikki luonnollisesti siihen, kuinka seksin ja seksuaalisuuden koemme itsessämme. Kuinka kokemus omasta itsestämme näyttäytyy elämässämme. Omissa nahoissaan eläminen vaikuttaa siihen, kuinka heittäydymme seksiin, antaudumme nautinnolle ja orgasmiin, kuinka kunnioitamme omia tarpeitamme sekä siihen, kuinka liitymme toiseen ihmiseen. Liittyminen edellyttää turvan kokemusta omassa itsessään, omassa kehossaan. Vyöhyketerapian avulla voi hoitaa myös seksuaalisia toiminnallisia häiriöitä, kuten vaginismi, vulvodynia, orgasmihaasteet ja erektiohäiriöt. Näihin haasteisiin löytyy keholta juurisyy. Keho nostaa sen näkyville, tarinat tuovat tietoisuuteen, jolloin niistä on mahdollista vapautua. Mahdollista parantua. 

Voimme löytää kehon ja mielen kevenemisen kautta vahvemman yhteyden sellaiseen nautintoon ja haluun, joita emme tienneet itsessämme olevankaan. Voimme löytää jotakin uutta. Kehotunnetyöskentelyn avulla voimme ymmärtää itseämme kokonaisuudessaan paremmin sekä kulkea keveämpänä himot, halut, myötätunto, selkeys ja levollisuus itsessämme läsnä. 

Olet tervetullut syventämään kehoyhteyttäsi ja rentoutumaan vyöhyketerapiaan, hoitohuoneelleni Lahden keskustaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vyöhyketerapia, kehollisuus, seksuaalisuus, kehohoito, tunnetaakat

Ravitseva seksi

Lauantai 16.1.2021 - Seksuaaliterapeutti Emma Hietanen

spiraali2.jpgRavitseva seksi,

Tämä tietenkin tarkoittaa jokaiselle omaansa mutta voihan olla, että siinä on kuitenkin jotakin yhteistä meille kaikille jaettavaksi, siinä mitä on ravitseva seksi.

Ajoittain olen naisten kanssa keskustellut aiheesta ja valtaosa on pysähtynyt pohtimaan, tunnustelemaan sitä, että onko omassa elämässä ravitseva seksi läsnä. Jotkut heistä ovat pohtineet asiaa ensimmäistä kertaa elämässään miettien mitä se heille tarkoittaakaan.

Voi olla vaikeaa tunnistaa mikä itselleen on seksissä syvästi ravitsevaa, varsinkin jos seksi on ollut vuositolkulla melko samanlaista, sellaista ettei uutta raikkautta ja syvyyksien vaihtelua ole ollut läsnä. Joskus tunnistamisen vaikeus nousee myös siitä, että on haastavaa kuulla oman kehon tarpeita, toiveita ja tunnistaa sitä mikä tuo itselleen ravitsevuutta.

Keskustelujen myötä naiset ovat tuoneet esiin mm. näiden asioiden vaikuttavan siihen kuinka ravitsevaksi ja tyydyttäväksi seksin kokevat:

-        lempeys itseään ja omaa kehoaan kohtaan

-        saan vapaasti ilmaista omat tarpeeni

-        tulen turvallisessa tilassa nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäni

-        tulen kosketetuksi kauniisti ja kunnioittavasti

-        tahtisuuteni seksissä otetaan huomioon. Kumppani odottaa, että olen lämminnyt, auennut ja kiihottunut

-        saan antaa toiselle hyvää ja toisen tarpeita kunnioittavia asioita

-        rajojani kunnioitetaan

-        hetkessä on emotionaalinen yhteys läsnä, olemme yhdessä siinä hetkessä

-        rakkaus on tunteena läsnä, vaikka ei olisikaan kuin sen hetken kumppanista kyse niin kuitenkin hetkessä on rakkaudellisuus toista ihmistä kohtaan tunnettavissa

-        saan haluta orgasmia ja myös kumppani on valmis siinä auttamaan

-        kun seksin jälkeen voin tuntea olevani monella tasolla ravittu, tyydytetty ja olo on lämmin ja pehmeä

-        vahva yhteys välillämme on läsnä, ikään kuin sulaudumme yhteen tuntien energian liikkeen

-        seksille on rauhallista aikaa

-        molemmin puolinen nautinto

-        hellyys

-        tiedän, että olen saanut ravitsevaa seksiä, kun sen jälkeen on energeettisesti monella tasolla tyydytetty olo

-        kehotietoisuus on läsnä

-        leikki, huumori ja ilo tuovat seksiin keveyttä, samalla ravitsevuutta

-        vahvan intohimon, rauhoittumisen ja uuden himon nousemisen tunnelmissa kulkeminen

-        kun on turvallisuus läsnä, pystyy hermostokin rentoutumaan ja sitä myöten keho

-        ravitsevuutta seksiin tuo se, ettei sen tarvitse olla ennalta päätettyä, että se saa elää ja olla juuri sitä mitä sillä hetkellä ilmeentyy. Välillä on yhdyntää, välillä koskettelua, lähekkäin oloa, välillä nopeaa ja välillä hidasta rauhallista rakastelua. Joskus aktiivinen seksi loppuukin ja päädytään hetkessä keskustelemaan

-        ravitseva seksi edellyttää myös oman kehon tuntemusta ja uskallusta liikkua, päästää ääntä ja hengittämistä

-        kumppanin kehon tuntemus

-        kumppani on herkkä lukemaan rytmiäni ja energiaa, jota hetkessä jaamme

-        tila on turvallinen tunteiden purkautumiselle

-        myös kumppani on herkkä aistimaan hetken tunnelmia

Ravitseva seksi voi koostua monesta muustakin elementistä, mutta tästä varmasti jokainen löytää itselleen jonkin tutun asian, ehkä myös jotakin uutta mitä kohti kurkottaa. Ravitsevuuden kokeminen seksissä on monitasoista hyvää oloa, se on tunne, että on syvästi ravittu fyysisesti, psykologisesti ja henkisesti, aina näkymättömiin tasoihin saakka. Se voi olla yhdessä ihmettelyä ja elämäntilanteiden myötä yhdessä uuteen kasvamista. Ravitsevaan ja tyydyttävään seksiin eivät kaikki tarvitse kumppania, vaan saa täydentymisen kokemisen itsensä kanssa, itseään hyvänä pitäen, omia syvyyksiään tutkien. Ja joku kokee täydentymisen monen kumppanin kanssa samaan aikaan. Mikä kenellekin on tässä hetkessä tärkeää, mistä kenenkin ravitsevuus syntyy.

Kunhan jokainen olisi turvassa, yksin tai yhdessä. Kunhan jokainen saisi kokea ravitsevaa seksiä edes kerran elämänpolkunsa aikana, sukeltaen syvään nautintoon.

Mistä asioista Sinun ravitseva seksi koostuu?

Maalaus: Markku Hietanen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ravitsevuus, seksi, yhteys, seksuaalisuus