Vyöhyketerapia ja Seksuaalisuus

Sunnuntai 4.4.2021 - Seksuaaliterapeutti, vyöhyketerapeutti Emma Hietanen

Mitä vyöhyketerapia on ja kuinka se voi vaikuttaa kokemukseen itsestään seksuaalisena olentona?

Kun asiakas tulee hoitohuoneelleni ja istumaan käydessään huokaisee, laskeutuu kuulemaan itseään, vointiaan sekä kehoaan, ollaan jo hyvässä alussa. Moni tulee kiireen ja stressin keskeltä, pysähtymistä kaivaten. Arjesta, jossa ei ole syystä tai toisesta ollut tilaa kuulla omaa itseään. Kuulla miltä minusta tuntuu, mitä minä tarvitsen? Miten voin? Kehohoito, jossa käydään koko keho läpi hierovin ottein, on oiva keino yllä mainittujen kysymysten äärelle pysähtymiseen. Se on myös loistava metodi hermoston rauhoittamiseen.

Vyöhyketerapia on vanha ja lempeä hoitomuoto, jolla voi hoitaa ihmistä läpi koko elinkaaren. Siitä voi saada apua monenlaisiin vaivoihin ja särkyihin, mutta ennen kaikkea vyöhyketerapia toimii ennaltaehkäisevänä hoitomuotona. Sen avulla voidaan aktivoida kehoa parantamaan itse itseään ja pitämään tasapainoa yllä. Sen avulla päästään myös ylisukupolvisten tunnetaakkojen äärelle, jotka ovat kehoomme koteloituneet.

Ihmisen keholta löytyy heijastepistejärjestelmä, jonka kautta voidaan kehoa aktivoida ja tarvittaessa rauhoittaa. Hoidon aikana käyn läpi asiakkaan koko kehon ja viipyilen niissä kohdin, joissa sitä tarvitaan. On tärkeää muistaa, että vyöhyketerapia ei koskaan korvaa lääketieteellistä hoitoa mutta mahdollisesti voi kulkea siinä rinnalla tukevana hoitomuotona. Joskus voi apu löytyä myös tätä kautta, ohi lääketieteen, sillä juurisyyt lepäävät kehon lukkojen alla.

Hoidon vastaanottaminen antaa mahdollisuuden oman kehoyhteyden vahvistamiseen ja sitä kautta kuulemaan omia tarpeitaan ja hahmottamaan omia rajojaan selkeämmin. Reilu 10 vuoden ajan, mitä olen vyöhyketerapeuttina toiminut, olen huomannut, että usein asiakkailla on haasteita kehoyhteyden kanssa. Arkielämä vie liikaa pään tasolle, jossa kuljemme ajatusten maailmassa ja on vaikeaa kuulla mitä keholla on asiaa. Tämän äärelle pysähtyminen on äärimmäisen tärkeää. Kehohoito on kuin sipulin kuorimista. Jokainen hoitokerta vie kerros kerrokselta syvemmälle, kohti omaa itseä. Jokaisella hoitokerralla keho antaa aina hieman enemmän periksi jännityksiä ja jumeja avaten, rentoutuen ja antautuen avautumaan. Keholla on luontainen tarve päästää ylimääräinen kuorma ulos. Vyöhyketerapia auttaa tässä.

Vaikka seksuaalisuus on kaikkea sitä mitä me olemme, on sen hahmottamisessa kehollisuuden kokemus hyvin olennainen osa. Meillä kaikilla, toisilla enemmän, toisilla vähemmän on omat lukkomme ja jumiutuneet energiat kehossamme. Niistä osa on perimämme siirtymiä, osa tämän elämän kolhuista syntyneitä mutta juuri nuo lukot estävät tai vähintäänkin vaikeuttavat energian virtaavaa liikettä kehossamme, jolloin vaivoja ja vaikeutta tuntea omaa kehoa voi syntyä. Ihmiskehon vahvimmat lukkotasot yleensä sijaitsevat kaulalla, rinnalla ja vyötäröllä. Minkä vaan lukon ollessa aktiivinen, se heikentää kehoyhteyttä ja energian kulkua. Näin ollen se vaikuttaa myös seksuaalisten tuntemusten kokemiseen, tiedostamiseen ja hahmottamiseen itsestään seksuaalisena olentona. 

Vyöhyketerapian avulla näitä lukkotasoja voidaan availla, jolloin keho saa mahdollisuuden järjestäytyä uudelleen, etsiä optimaalista asentoa ja tilaa, hengitys kulkee syvemmin ja energia virtaa esteettömämmin. Hoito auttaa myös nostamaan kehossa uinuvia koteloituneita tunteita pintaan, jotta niistä voi vapautua ja näin ollen kehon taakka kevenee. 

Olen vuosien varrella myös havainnut sen, että usein asiakas tuntee vain jotkut kohdat kehostaan selkeästi. Voi olla, että esimerkiksi toinen puoli kehosta tuntuu puutuneelta sitä käsiteltäessä ja siihen on vaikeaa saada tunnekosketusta. Tähän on syynsä ja ne löytyvät kehosta, kun hoitokerrat etenevät. Syitä voi olla esim. haasteet kehonkuvassa, perimässä olevat purkamattomat raskaat tunnetaakat, ankaruus itseä kohtaan ja näistä kaikista johtuva heikko kehoyhteys jne. Syitä on niin monia, kuin on ihmisiäkin.

Oman kehoyhteyden vahvistaminen, tasapainon löytäminen, omien tarpeiden ja rajojen hahmottaminen, oman kehonsa kanssa rakkaudellisessa suhteessa eläminen vaikuttavat kaikki luonnollisesti siihen, kuinka seksin ja seksuaalisuuden koemme itsessämme. Kuinka kokemus omasta itsestämme näyttäytyy elämässämme. Omissa nahoissaan eläminen vaikuttaa siihen, kuinka heittäydymme seksiin, antaudumme nautinnolle ja orgasmiin, kuinka kunnioitamme omia tarpeitamme sekä siihen, kuinka liitymme toiseen ihmiseen. Liittyminen edellyttää turvan kokemusta omassa itsessään, omassa kehossaan. Vyöhyketerapian avulla voi hoitaa myös seksuaalisia toiminnallisia häiriöitä, kuten vaginismi, vulvodynia, orgasmihaasteet ja erektiohäiriöt. Näihin haasteisiin löytyy keholta juurisyy. Keho nostaa sen näkyville, tarinat tuovat tietoisuuteen, jolloin niistä on mahdollista vapautua. Mahdollista parantua. 

Voimme löytää kehon ja mielen kevenemisen kautta vahvemman yhteyden sellaiseen nautintoon ja haluun, joita emme tienneet itsessämme olevankaan. Voimme löytää jotakin uutta. Kehotunnetyöskentelyn avulla voimme ymmärtää itseämme kokonaisuudessaan paremmin sekä kulkea keveämpänä himot, halut, myötätunto, selkeys ja levollisuus itsessämme läsnä. 

Olet tervetullut syventämään kehoyhteyttäsi ja rentoutumaan vyöhyketerapiaan, hoitohuoneelleni Lahden keskustaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vyöhyketerapia, kehollisuus, seksuaalisuus, kehohoito, tunnetaakat

Juuret ja seksuaalisuus

Lauantai 6.2.2021 - Seksuaaliterapeutti Emma Hietanen

Voiko ihmisen juurevuus tai juurettomuus vaikuttaa seksuaalisuuden kokemukseen omassa itsessään? Voiko juuriston tunteminen auttaa olemaan jykevämmin itsessään, jolloin on kuulevampi kehossaan, halussaan ja omissa tarpeissaan? Entäpä jos juuret ovatkin täysin vieraat, eivät tutut laisinkaan? Onko kuin ilmassa seisoisi?

Minulle, juuri-ihmisenä, niillä on suuri merkitys suhteessa omaan itseeni. Pitkälti oma seksuaalisuuteeni hahmottuu niiden kautta. Tunnen itseni juuristoni läpi. Hahmotan myös historiani ja perimäni sitä kautta. Minulle on tärkeää olla kytköksissä juuriini, sillä ne pitävät minut vahvasti kehossani, turvan kokemuksessa. Ne auttavat minua olemaan yhteydessä omaan ytimeeni, lantionmaljaani leväten, oman keskukseni tuntien. Seksuaalisuutta voi toki tutkia myös monista muistakin näkökulmista, mutta itselleni juuristo on perusta. Kotini.

Juureni kuljettavat minua kohti multaista, mehevää maata, josta oma seksuaalisuuteni mehu nousee, sieltä maankuoren alta, virraten pitkin kehoani kohti taivaita. Olen olemassa, olen itsessäni, oman kehoni tuntien, oman haluni kuullen. Saan yhdistyttyä johonkin ikiaikaiseen, juurevaan viisauteen, joka vahvistaa oman kehoni täyteläisyyden kokemusta, haluni nostamista. Vahvojen juurteni vuoksi harvoin olen irti itsestäni. Nykyään on harvoin kokemus itsensä vierellä kulkemisesta. Jos ei itsensä vierellä kulje, kuulee selvemmin.

 Juuriston tunteminen on myös tiedostamista omista sukujuuristaan - mistä on lähtöisin, millaisia tarinoita sukupolvien ketjussa on ollut, jotka mahdollisesti edelleen elelevät hiljaisesti pitkin sukupolvien helminauhaa, siirtäen eteenpäin pois käännettyjä katseita ja tiedostamattomia tunteita.

On kiinnostavaa tarkastella mikä on omien vanhempien, heidän vanhempiensa, ja taas heidän vanhempiensa asenteensa ollut seksuaalisuuteen, mieheyteen, naiseuteen? Onko siellä keikkunut epätasapaino vai liekkö ollut kauniisti tasapainossa, nuo eri ilmentymät?

Omassani, sekä äidin, että isän sukulinjoissa on epätasapaino ollut valloillaan. Se on näkynyt esimerkiksi naisten kohtelussa itseään tai toista kohtaan, joka on ajoittain ollut julmaa. On pitänyt piilottaa itseään. Jollain lailla ovat olleet ymmärrystä vailla. Ilmassa on leijaillut kokemus, harha, miehuuden paremmuudesta. Naiseuden alemmuudesta.

No entäpä ajatus ja kokemus seksistä, himosta ja halusta? Onko seksistä saanut nauttia vai onko se ollut enemmänkin suoritus ja velvoite? Jos niin on ollut, niin voiko olla, että tämä edelleen vaikuttaa minuun, sinuun, meidän kykyymme nauttia, antautua ja heittäytyä seksin lumottuun maailmaan? Onko ollut lupa ja rohkeus tuntea olevansa halukas nainen, olla voimansa tunteva mies ja entäpä molempia samanaikaisesti? Onko osattu ottaa vastuu omasta halustaan? Kuinka on Sinun sukujesi vaiheissa elelty?

Suvun tarinat ovat tärkeitä tiedostaa ja osata sijoittaa ne omalle elämänpolulleen. Tallöin on mahdollisuus vapauttaa niitä itsestään, keholtaan, avata koteloituneita, siirtyneitä tunteita. Tällöin voi olla itsessään vapaampi, saada enemmän hengitystilaa, jotta on mahdollisuus suurempaan nautintoon itsessään.

Monet eri kehohoitometodit ovat oivallisia keinoja jumiin jääneiden tunteiden ja energioiden vapauttamiseen ja myös matkaamiseen oman juuristonsa äärelle. Tutustumaan. Itse edustan koko kehon vyöhyketerapiaa ja siitä kirjoitankin jossain vaiheessa, sen lempeistä mahdollisuuksista ja siitä kuinka kehohoidolla voi olla vaikutusta oman seksuaalisuuden kokemiseen.

Mikä merkitys Sinulle on juuristolla, juuriesi tuntemisella ja kuinka ne liittyvät seksuaalisuuteesi?

Kehoni kautta poraudun syvemmälle Maaemosen syliin, jossa on alkuni ja loppuni. Poraudun tukevasti olemaan, jotta voin olla tuulessa taipuisa, myrskyssä vankka ja kirkkauteen kurkottava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luonto, kehollisuus, juurevuus, luontoyhteys

Uuden vuoden lupauksia ja päätöksiä,

Maanantai 4.1.2021 - Seksuaaliterapeutti Emma Hietanen

135231728_463303391367240_8671168561811792695_n.jpgOletko tehnyt näitä, millaisia ne ovat? Kutsun Sinua pohtimaan ovatko mahdolliset lupaukset asetettu lempeydellä itseäsi kohtaan, ovatko rakkaudella valittuja?

Yksi lempparilupauksistani on itseni, kehoni jokapäiväinen pehmeä huomiointi. Hetki voi olla vain ajan häivähdys, kunhan hetkessä on tietoisuus läsnä, tai se voi olla ihana, nautinnollinen, viipyilevä hetki oman kehoni äärellä. 

Miltä mahtaisi tuntua tämän alkaneen vuoden lopulla jos joka päivä antaisi itselleen ajan pysähtyä oman kehon äärelle? Koskettaisi kauniisti ja hellästi omaa kehoa, kulkisi jokaisen mutkan ja notkon. Viipyilisi kehon maisemia tutkaillen, rauhassa. Lempein käsin koskettaisi jokaista kohtaa. Antaisi kiitosta kehon jokapäiväisestä toiminnasta ja kuuntelisi mitä se todella kaipaa ja haluaa. Antaisi omalle keholleen viestin, että kaikki on hyvin, olet kaunis ja ihana juuri sellaisena kuin olet, olet riittävä. Olen riittävä. Ja pikkuhiljaa toistojen kautta pudottautuisi takaisin kotiin, kehoon, oman kauneuden syntysijoille. 

Jos toistaisi tätä tämän vuoden ajan niin mitä arvelet, muuttuuko suhtautumisesi omaan kehoosi, itseesi, lempeämpään suuntaan? Voisiko olla mahdollista, että herkemmin kuulisi nautinnon ja kosketuksen kaipuun? Kuulisi omat tarpeet? Katselisi lempeimmin silmin? Naisten kanssa keskustellessani olen todennut monen kohdalla näin tapahtuneen, he ovat päässet, varsinkin rintojen ja genitaalien päivittäisen kosketuksen kautta, lähemmäksi omaa kehoaan. Vahvistaneet kehoyhteyttä. Mieli on pehmennyt ja kehosta on tullut enemmän koti, herkemmin kuuleva.

Mitä Sinä tuumaat tästä asiasta?

Kirjavinkki: Mielelläni kehossani, Minna Martin ja Petra Saariranta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oma keho, kehollisuus, lempeys, uuden vuoden lupaukset, oman kehon kosketus, kehopositiivisuus