Moikka,

Perjantai 1.1.2021 - Seksuaaliterapeutti Emma Hietanen

Kiitos, että astuit sisään @seksuaalisuudematkalla-blogiini. Tekstini aiheet liittyvät ihmisyyteen, tunteisiin, seksuaalisuuteen, seksiin, näiden loputtomiin tutkimattomiin kerroksiin. Tarkoitus on herätellä pohdintoja, yhteisiä, sekä ikiomia ja luodan ajatusten ja tunnelmien virtaa näkyväksi muodoksi. Tarkastelen teksteissäni monia asioita ylisukupolvisesti, unenomaisestakin maisemasta käsin, sillä ajankerrokset ja tunnesiirtymät ovat kiinnostavia näkökulmia.

Kirjoitan silloin kun kirjoitan. Se hetki saattaa syntyä, vaikka metsän sylissä levätessä, unen ja valveen utuisessa maisemassa tai kesken arjen melskeen, jolloin pysähtyy itsensä äärelle tuntien, että jotakin olennaista on ilmeentymässä. Eli tekstejä tulee kuin tulee.

Kirjoittaessani liikun usvaisissa rajapinnoissa. Viihdyn siinä kohtaa todellisuutta, jossa järki on lepäämässä ja läsnä on päällekkäisten maailmojen mahdollisuus. Pidän siitä, kuinka sanoilla voi luoda tunnelmia, polkuja ja maisemia. Niissä on kiehtovaa viipyillä sekä huomata itsessään herääviä havaintoja siitä mitä sanojen maisemat itsessään herättävät. 

Olen hiljattain valmistunut seksuaaliterapeutiksi, nuoruuden haaveammattiini. Olen koulutukseltani myös vyöhyketerapeutti, seksuaalineuvoja ja päivätyötä teen sairaanhoitajana psykiatriassa.

Olen 42.v, vahvasti kehollinen nainen. Olen upean miehen vaimo sekä kahden kaunissieluisen tyttären äiti. Näissä jaetuissa ihmissuhteissa olen saanut kasvaa jo monen vuoden ajan, kiitollisuuden elämän antamasta lahjasta tuntien.

Ihanaa jos viihdyt matkassa mukana.

 Lämmöllä Emma

1 kommentti . Avainsanat: blogi, uusi blogi, kirjoittaminen, seksuaaliterapeutti