UA-222895728-1

Vaginakuulan käytön mahdollisuudet

Torstai 6.5.2021 - Seksuaaliterapeutti Emma Hietanen


kuula.jpgWoimanKiven vaginakuulaa käyttäviltä upeilta naisilta olen saanut kuulla ihmeellisiä ja kauniita palautteita. He ovat kertoneet tuntemuksistaan ja kokemuksistaan joita vaginakuula on herättänyt. Olen kuunnellut palautteita kiitollisena sekä nöyränä pienien ihmeiden edessä, itse palautteisiin samaistuneena.

Palautteiden kautta aloin pohtimaan kuinka laajalti voikaan vaginakuulaa käyttää, monesta eri näkökulmasta, jokainen omasta ulottuvuudestaan käsin. Vaginakuula on nimittäin loistava työkalu itseensä tutustumisessa, lantionpohjanlihasten harjoittamisessa sekä nautinnon antajana. Jokaisesta aiheesta ja palautteesta voisin kirjoittaa erillisen blogitekstin, mutta tässä tekstissä pohdin kahta palautetta:

  • "vaginakuulan käyttö on opettanut oman kehon äärelle pysähtymistä"
  • "harjoitus on ihana syy antaa itselle hetki nautinnon parissa"

Kehosuhteemme on liene kaikille ihmisille jollakin tavalla ristiriitainen ja tunteita herättävä, ainakin jossakin vaiheessa elämänkulkua. Voi olla, että oman kehon äärelle pysähtyminen on haastavaa. Toisaalta tämä voi kuulostaa oudolta, sillä koko ajanhan me olemme kehomme kanssa. Me elämme kehomme kautta ja teemme toimintamme kehollisesti. Ja siltikin oman kehon äärelle voi olla vaikeaa pysähtyä. Tietoisesti pysähtyä.

Arjessa on melko helppoa sivuuttaa suurin osa tunteista sekä kehon hienovireisistä viesteistä pitämällä itsensä kiireisenä ja suorittamalla elämää hetkestä toiseen. Se suojaa tuntemiselta. Joskus tosin sekin on tarpeellista, jotta pysyy elämänsyrjässä kiinni, mutta lienee kuitenkin ajan mittaan se omaan mahdottomuuteensa kaatuu.

Kun asettuu olemaan itsensä kanssa, vetää syvää henkeä ja antaa luvan kuulla ja tuntea itseään kaikkinensa, vaatii se suurta rohkeutta. Ihmisenä me kätkemme valtavan määrän asioita, tunteita, ajatuksia, tuntemuksia, olotiloja, haluja, himoja, pelkoja, uskomuksia, hyvää oloa jne. itseemme. Pysähtyminen on mahdollisuus siihen, että näitä edellä mainittuja alkaa nousemaan pintaan, joskus hengähdys kerrallaan, välillä hurjasti vyöryen.

Toivottavasti jokaisella on omat keinonsa, avut pysähtymiseen, tarkasteluun siihen missä mennään, miten voin ja miltä minusta tuntuu. Toivottavasti jokainen jossakin kohtaa huomioi mitä mielessä on meneillään, miten hengitys hengittää ja kuinka keho voi. Joku pysähtyy hetkittäin, joku päivittäin, joku vain harvoin. Jokainen löytäköön oman rytminsä. Oman sykkeensä tahdin, jossa on hyvä askeltaa, tietoisena itsestään.

Naiset ovat kokeneet, että vaginakuulamme tukevat tietoista pysähtymistä itsensä äärelle. Osittain tätä tukee itselle luvattu lantionpohjalihasharjoitus, osittain vaginakuulan energia, joka on laadultaan maadoittavaa, rauhallista, vakaata ja turvallista. Energianlaadusta on iso apu, sillä se tukee kauniilla, pehmeällä ja lempeällä tavalla pysähtymistä sekä itseensä katsomista myötätuntoisin silmin. Hellin aistein. Se herättää pitämään hyvänä itseään. Vaginakuulassa on läsnä kiven varastoima lämpö, sen kovuus ja samaan aikaan uskomaton pehmeys. Nainen saa samalla ikään kuin sisäisen energiakehohoidon vaginakuulaa käyttämällä, sillä jokainen kuula kantaa itsessään kaunista energiaa. Tämä on yksi niistä syistä, miksi me olemme valinneet suomalaisen kiven, sillä suomalaisessa kivessä energianlaatu on aivan uniikkia, kuten myös kauneus, niin kuin jokaisessa naisessakin.

Joskus saattaa nainen tarvita itsensä hyvänä pitämiselle, itsetyydytykselle, näennäisen luvan. Sillä edelleen aihe herättää helposti häpeää ja syyllisyyttä, ihan kuin se olisi jollain lailla kiellettyä, kumppanin pettämistä tai jollakin muulla tavalla outoa. Mielipiteet ja asenteet voivat olla kotoisin kaukaakin, omasta tai suvun historiasta. Patriarkaalisesta näkökulmasta puhumattakaan. Elää nainen sitten parisuhteessa, monisuhteessa tai itsekseen, on masturbointi terveellistä, hyvän olon hormoneja herättävää, seksihaluja lisäävää, rentouttavaa, stressiä poistavaa, unen laatua parantavaa jne. On se myös oman kehonkuvan hellimistä, itsensä rakastamista, itselleen luvan antamista, sillä jokaisellahan on oikeus nautintoon, joko yksin tai yhdessä.

Vaginakuula toimii tässäkin lempeänä apuna. Kun nainen tekee esim. lantionpohjanlihasten harjoituksen on lupa myös samalla nauttia. Lämmitetyllä vaginakuulalla on todella rentouttava vaikutus kehoon ja mieleen. Sillä voi hieroa genitaalialueen ulkoa sekä sisältä. Vaginan hierominen onnistuu lihasten ja narun avulla kuulaa emättimessä kuljettaen. On lupa tuntea kaikenlaisia tunteita, jota hetkessä herää. On lupa purkaa tunteita tavalla, jolla ne haluavat tulla itsestä ulos juuri sillä hetkellä. Se voi olla orgasmin hurja huuto, oman kosketuksen tuntemisen kauneus, joka herättää itkun ja ikävän itseensä, omaan olemukseensa, varsinkin jos on kulkenut hieman itsensä ulkopuolella, tarpeensa sivuuttaen. Se voi herättää syvää ja nautinnollista naurua, se voi herättää hyisevää häpeää. Hetki voi myös olla neutraali, ilman syviä ja vaihtuvia tunnemaisemia. Kaikki on ok. Kaikki hyvä itselle on ok. Suorastaan suositeltavaa.

Seksuaaliterapeuttina olen usein puhunut naisten kanssa molemmista aiheista, haasteesta pysähtyä itsensä äärelle sekä masturboinnista. Molempia aiheita olemme yhdessä tarkastelleet ja pohtineet, tutkineet historiaa sekä omaa ja opittuja uskomuksia. Yhdessä olemme saaneet upeita oivalluksia, keventäneet häpeän ja syyllisyyden taakkaa, jonka johdosta naiset ovat jatkaneet matkaansa vahvemmin oman nautintonsa ja kehonsa tuntien. Itselleen luvan antaen. Seksuaaliterapeuttina olen usein puhunut myös uteliaisuudesta omaa alati muuttuvaa kehoa ja itseään kohtaan, siitä kuinka kiinnostavaa matkaa kuljemme itsemme kanssa, itseämme toisistamme peilaten, elämää ihmetellen. Toivottavasti jokaisen päiviin mahtuu hyvää oloa ja nautintoa, niin itse itselleen annettuna kuin lahjaksi saatunakin. Niiden avulla jaksaa kulkea läpi karkeimpienkin ajanjaksojen, jotka myös ajoittain elämässä näyttäytyy.

Löytäköön jokainen ihanan tavan pitää itseään hyvänä, jotakin millä itseään helliä. Löytäköön jokainen arjestaan hetkiä, jolloin pysähtyä kuuntelemaan hengitystään, tuntemaan tunteitaan ja syvästi aistimaan itseään. WoimanKivi tarjoaa kauniin vaginakuulan, jota voi käyttää apuna, tukena omalla naiseuden matkallaan. Me olemme valmistamistamme vaginakuulista ylpeitä, niiden kauneudesta ja käden työstä. Olkaamme naiset ylpeitä ainutlaatuisesta kauneudestamme ja väkevästä voimastamme.

 Lämpimin terkuin Emma

Avainsanat: vaginakuula, seksuaaliterapia, seksuaaliterapeutti, woimankivi, lantionpohjanlihakset, nautinto


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini